tiistai 11. maaliskuuta 2014

Sipulin kimpussa

Ensimmäinen intensiivijakso life coach -opintoja on nyt takana. 

Selväksi tuli, että matka valmentajaksi on samalla vahvasti myös matka omaan itseensä. Vain tunnustamalla oman keskeneräisyytemme (lisää aiheesta) ja työstämällä sitä, voimme joku päivä olla hyviä valmentajia muille. Silloinkaan emme suinkaan ole valmiita, kukapa meistä ikinä olisikaan, mutta pystymme kenties olemaan tiedostavampia omasta itsestämme, ajatuksistamme ja tunteistamme. Lisäksi saamme omakohtaista kokemusta valmentautumisesta, joka toimii maaperänä hyvälle valmennussuhteelle.

Saamme opinnoissa valtavan määrän työkaluja ja metodeja, mutta todellisen hyödyn niistä saa irti vain silloin, kun kulkee omaa matkaansa rehellisesti ja tiedostavasti. Omia pelkoja on siis tarkoitus katsoa silmästä silmään. Omia uskomuksia on aikomus tunnistaa ja käsitellä pois. Koulutus on yhdistelmä hyvin mielenkiintoisia menetelmiä kuten esimerkiksi NLP, kognitiivinen pyskologia, positiivinen psykologia ja urheilupsykologia. Teimme jo nyt paljon erilaisia harjoituksia, joilla työstimme omia tunnekoukkujamme sekä testailimme monenlaisia työkaluja parempaan läsnäoloon. Jälleen kerran tiedostin hyvin konkreettisesti ns. sipuliajatuksen: ihmisen henkinen kasvu on kuin kuorisi sipulia. Kuorimme aina uusia kerroksia pois sen ytimen päältä, joka on meidän todellinen minämme. Ja kun erehtyy hetkeksi luulemaan, että jes - nyt on varmaan isoimmat kuoret jo hoideltu, niin johan sieltä löytyy taas uusi kuorikerros :D Mutta c'est la vie - parasta vain ottaa se mielenkiintoisena tutkimusmatkana eikä tuulimyllynä, jota vastaan taistelee. Just go with the flow dear! <3




Ensimmäisenä koulupäivänä minua vaivasi ajatus, että joku saattaisi ajatella, että yritän olla jotenkin parempi ihminen, kun osallistun tällaiseen koulutukseen. Oma epävarmuuteni oli pukeutunut tällä kertaa näin mukavalla tavalla! Intensiivipäivien jälkeen olin jo päästänyt irti tuosta ajatuksesta ja olin muutenkin hyvin helpottunut siitä tiedosta, että valmentajat eivät välttämättä ole mitään asiantuntijoita elämäntaidossa, vaan nimenomaan valmentamisessa. Koulutuksessa opiskellaan metodit ja työkalut, joilla ihmistä voidaan valmentaa eteenpäin parantamaan omaa elämänlaatuaan. Vastaukset eivät suinkaan löydy valmentajalta, vaan valmennettavalta itseltään. Kysymykset ja työkalut sen sijaan löytyvät valmentajalta. 

Opin, että valmennus on eteenpäin vievää, konkreettisesti ja välittömästi elämänlaatua parantavaa. Moniin asioihin elämässämme pystymme omilla valinnoillamme vaikuttamaan, mutta osa on tietysti vaikutusvaltamme ulkopuolella (kuuluisa circle of influence). Kun jotakin odottamatonta tapahtuu, voit aina kuitenkin valita miten siihen suhtaudut ja minkälaisia valintoja sen jälkeen teet.

Valmennus perustuu sille olettamukselle, että kaikki tieto on jo meissä - ei mielessä, vaan sisäisenä tietona. Tiedän, että joitakin tällainen väite voi ihmetyttää ja on hetkiä, jolloin epäilen sitä itsekin. Valmentamisen perusjuttuja on kuitenkin auttaa valmennettavaa kuulemaan oma sisäinen äänensä. Yksi perusasioita on myös, että valmentaja ei saa neuvoa. Kun teimme kurssikavereille harjoitusvalmennuksia ymmärsin, miten haastavasta asiasta lopulta onkaan kysymys. Aika monta kertaa meinasi se neuvo tai oman elämän esimerkki lipsahtaa kuin liukas saippuapala märistä kourista. Tunnen siis olevani juuri oikeassa paikassa oppimassa ja kokemassa lisää niistä asioista, jotka koen tärkeiksi ja oikeiksi tavalla, joka on minulle sopiva. Mielessäni on kuitenkin myös epäilys siitä, pystytäänkö näillä metodeilla todella poistamaan piintyneet uskomukseni tai toimivatko nämä metodit aina käytännön työssä. Olen kiitollinen, että saan kulkea matkan yhdessä opettajani ja kurssikavereiden kanssa. Ryhmämme koostuu aika erilaisista ja eri elämäntilanteista tulevista ihmisistä, jotka kuitenkin kaikki tunnen jotenkin omikseni, ja joiden silmissä tuikahtaa jotain tuttua. 



Koulutukseen kuuluu mittavat määrät valmennustyötunteja, jotka on suoritettava valmistuakseen. Sitä varten minunkin tulisi löytää harjoitusvalmennettavia, joilla voin treenata. Harjoitusvalmennukset alkavat huhtikuussa. Näin aluksi nuo valmennukset ovat ilmaisia ja taitojen karttuessa syksyllä niistä peritään jo opiskelijahinta. Valmennettavaksi sopii kuka tahansa, jolla on halu parantaa elämänlaatuaan ja työstää elämäänsä paremmaksi. Valmennuksen aiheita voivat olla esimerkiksi onnellisemmaksi tuleminen, henkinen kasvu, elämäntapamuutos tai mikä vain omaa elämänlaatua parantava asia. Jos sinua kiinnostaa koekaniksi tuleminen, voit laittaa minulle vaikka meiliä osoitteeseen sydantaseuraten(at)gmail.com.   

Loppukaneetiksi vielä opettajamme inspiroivat sanat: Meillä on oikeus tavoitella ja valita sitä, mitä sisimpämme haluaa. Älä valita, ala valita. 

*Yhteistyössä Valmentamon kanssa.* 



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti